Antti Lehtisestä Tuovi Siiri Hännisen säätiön uusi puheenjohtaja

TIEDOTE 15.6.2020 – VAPAA JULKAISTAVAKSI Tuovi Siiri Hännisen säätiön vuosikokous on valinnut säätiön uudeksi puheenjohtajaksi Antti Lehtisen. Säätiön vuosikokous pidettiin 15. huhtikuuta 2020. Tuovi Siiri Hännisen säätiö perustettiin Tuovi Siiri Hännisen testamenttimääräyksellä vuonna 2013. Säätiön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tuolloin Juha Kankuri. Juha Kankuri on toiminut säätiön puheenjohtajana koko sen alkutaipaleen ajan kevään 2020 vuosikokoukseen saakka. […]

Tuovi Siiri Hännisen säätiö ja Balanssi aloittavat hankeyhteistyön passivoitumisvaarassa olevien ikäihmisten liikuttamiseksi syksyllä 2018

11.6.2018 TIEDOTE – VAPAA JULKAISTAVAKSI Tuovi Siiri Hännisen säätiö ja kuntokeskus Balanssi ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on saada 100 passivoitumisvaarassa olevaa vihtiläistä ikäihmistä aktiiviseen ja ohjattuun liikuntaan. Säätiö pyysi tammikuussa hanke-ehdotuksia vihtiläisiltä kuntokeskuksilta. Saaduista vaihtoehdoista säätiö valitsi yhteistyökumppanikseen Balanssin. Tuovi Siiri Hännisen säätiö on jo usean vuoden ajan tukenut toimintansa tarkoituksen mukaisia hankkeita Vihdin […]

Säätiön tukema ”Wirtaa vihtiläisille vanhuksille” hanke laajenee – Nummelan Palloseura saa lisää vanhuksia ja liikunnanohjaajia toiminnan piiriin STEAn tukemana

Tuovi Siiri Hännisen säätiö on tukenut ”Wirtaa vihtiläisille vanhuksille”-hanketta vuodesta 2014 yhteensä 132 000 eurolla. Hanketta on toteuttanut Nummelan Palloseura (NuPS) yhteistyössä Peruskuntayhtymä Karviaisen ja Vihdin kunnan kanssa. Viimeisten vuosien aikana NuPS on hakenut aktiivisesti muita rahoittajia kansallisestikin ainutlaatuisen toiminnan laajentamiseksi kunnes tammikuussa 2018 tärppäsi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on tehnyt 25.1.2018 rahoituspäätöksen, jolla ”Wirtaa […]