Tiedote: Varhaista tukea nuorille ja lapsiperheille Vihdissä

Tiedote – vapaa julkaistavaksi 18.12.2014

 

Varhaista tukea nuorille ja lapsiperheille Vihdissä

 

Tuovi Siiri Hännisen säätiö ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Uudenmaan piiri jatkavat yhteistyötään. Säätiö on päättänyt avustuksesta, jonka turvin MLL:n voi jatkaa ennaltaehkäisevää perhekeskustoimintaa Vihdissä myös vuonna 2015. Hankkeen myötä vihtiläiset lapsiperheet saavat jatkossakin MLL:n tarjoamaa palvelua, jota voidaan nyt myös laajentaa.

Tuovi Siiri Hännisen säätiö ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 ajan. Säätiö on tukenut MLL:n kuluvan vuoden toimintaa aiemmin myönnetyllä 30 000 euron suuruisella avustuksella. Nyt myönnetty avustus on suuruudeltaan sama.

Vihdissä, kuten monissa muissakin Suomen kunnissa resurssit ja mahdollisuudet tarjota lapsiperheille suunnattua ennakoivaa perhe- ja nuorisotyötä ovat rajalliset. Tuovi Siiri Hännisen säätiön tuen turvin MLL voi jatkaa vuonna 2014 käynnistettyjä perheiden tukitoimintoja: tilapäistä lastenhoitoapua, perhekummitoimintaa, avointa perhekeskustoimintaa sekä kaveritoimintaa.

”Säätiömme on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön MLL:n kanssa”, toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Kankuri. ”Siksi säätiöllemme oli luonnollista tehdä myönteinen päätös jatkoavustuksesta. Olemme hyvillä mielin mukana tässä hankkeessa, jotta MLL voi jatkaa ja kehittää nuorille ja lapsiperheille suunnattua arvokasta työtään”, jatkaa Juha Kankuri.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri toivottaa säätiön päätöksen tarpeelliseksi ja tervetulleeksi. ”Perheiden varhainen tukeminen on paras investointi tulevaisuuteen. Säätiön avustuksella pystymme tarjoamaan vihtiläisille perheille jo pitkään toivottuja perheiden arkea tukevia MLL:n palveluita”, MLL Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone toteaa. ”Tähän tarvitsemme kuitenkin myös vihtiläisten apua: toivomme löytävämme vuonna 2015 paljon uusia lasten hoitajia sekä vapaaehtoisia perhekummeja ja tukihenkilöitä lasten, nuorten ja perheiden avuksi”, Metsähuone vetoaa.

 

Lisätietoja:
Kari Liukko, asiamies, Tuovi Siiri Hännisen säätiö
Puh. 040 842 94 96, kari.liukko (at) tsh-saatio.fi
Pia Metsähuone, Toiminnanjohtaja
Puh. 040 839 10 93, pia.metsahuone (at) mll.fi

 

Tiedote pdf-muodossa: MLL Ennakoiva nuoriso- ja perhetyö